Teatteri
Teatterissamme on 50 istumapaikkaa ja huippulaadukas digitaalinen esitystekniikka täydennettynä ensiluokkaisella äänentoistolla. Nouseva katsomo ja kankaan hyvä kokosuhde paikkamäärään nähden takaavat hyvän elokuvanautinnon. Elokuvien yhteydessä ei näytetä kaupallisia mainoksia. Ainoastaan tulevien elokuvien trailereita ja elokuvan sponsoreiden logoja saattaa elokuvien alussa näkyä.

3D-näytökset
3D-elokuvien katseluun tarvitaan erikoislasit, jotka saa kassalta lipunoston yhteydessä. Lasit sopivat myös silmälasien päälle ja ne desinfioidaan jokaisen käyttökerran jälkeen. Varmista lasien toimivuus elokuvatrailerien aikana. Jos et näe elokuvaa kolmiulotteisesti, ota yhteyttä henkilökuntaan. Palauta lasit näytöksen jälkeen oven vieressä olevaan laatikkoon. Navettakinossa on käytössä XpanDin 3D-tekniikka.

Tilausnäytökset
Tilausnäytösten järjestäminen Navettakinossa onnistuu helposti sekä yksityishenkilölle että yritykselle. Elokuvana voi olla joku ohjelmistostamme; pienellä porukalla voi esimerkiksi varata liput normaalinäytökseemme. Isommalle porukalle järjestämme mielellämme oman näytöksen, jolloin voimme myös tilata toivomanne elokuvan, mikäli sellainen löytyy levitysyhtiöiltä. Yksityisnäytöksen hinta on 400 € + alv 10 % = 440 €. Käytössä on digitaalisen esitystekniikan lisäksi blu-ray -soitin sekä perinteinen filmiprojektori, joten mahdollisuus on esittää myös vanhempaa materiaalia. Tilojamme voi vuokrata myös kokous- tai juhlakäyttöön. Järjestämme tarvittaessa myös kahvitarjoilun ja avustamme myös muissa käytännön järjestelyissä.

Liput
Navettakinossa käyvät maksuvälineenä:
-Käteinen raha
-ePassi (mobiilisovellus ja tekstiviesti)
-Smartumin setelit
-Gift4You -lahjakortti
Huom. korttimaksuja emme valitettavasti pysty ottamaan vastaan.

Kassalta myös leffaeväät; myynnissä on hyvä valikoima karkkia, sipsejä ja limuja.

Normaalisti näytöksissä on aina tilaa ja suosituista elokuvista järjestämme paljon näytöksiä, joten lippujen ennakkovaraus ei ole yleensä tarpeen. Liput voi varata puhelimitse Matti Kakolta, numerosta 040 582 6317. Varatut liput on lunastettava viimeistään 20 minuuttia ennen näytöksen alkamista.